Hyh hyh.

Voi ei.
Oon Kuusamossa. Ja sehän on ihanaa. Nään perhettä. Mutta jo heti kun näin Kuusamon ihanan keskustan iski muhun suuri masennus. Sellanen hyi helvetti mitä mä teen täällä? Ihanku kaikki vanhat haavat ja pahat muistot ois iskeny mut auki ja valmiiksi vastaanottaa kokomaailman tuskan. :D Johtunee sitten varmaan siitä, että tässä kauniissa ja kämäsessä kaupungissa oon kokenu elämäni paskimmat ajat.

Noh. Mähän halusin tätä. Omaa aikaa. Nautin siis siitä. Mut ei hitto ku tuntuu ettei ny ainakaa viel osaa. Mut vastahan mä tulin, tää ahistus kestää vaa hetken varmaan. Olotilaa kuvaa parhaiten sellanen itsetutkiskelu aalto, jossa ei oo tippakaan positiivisuutta. Koen itteni heikoksi, yksinäiseksi ja ennenkaikkea rumaksi. Tulee sellanen olo et vittuako musta koskaan tulee. Ja miks koen näin en tajua? Mitä musta pitäs tulla? Ei mitään muutaku mitä mä oon.

Noh, huomenna piristyy lenkillä ja koht pyörii vaikka Family Guy joka on aina piristäny mua. Ja oma mies piristi heti kun muisti vastaa mun viestiinkin. Tai pääsi pois saunasta vastaamaan hysteeriselle mimmilleen, joka kuvittelee aina pahinta kaikesta. :o Mmmmm, ehkä pitäs opetella vahva. Ehkä tää oma aika tekee mulle hyvää. Ehkä tää tekee hyvää et mä tuun Kuusamoon avaa vanhat haavat turvallisin väliajoin, et mä oppisin vaikka käsittelee ne tuskaset asiat, jotka mua vieläkin vainoo.

Ois varmaan aika jo oikeesti rakastaa itseään.

In positive note koitan etsiä johdon kännykkäkameraan vaikka kotoa et saan päiviteltyy vaikka jotn kivoja kuvia Kuusamon maisemist tai vaikka tost mun ihanasta vanhus villakoirasta, jota on muuten aivan ihana nähä. Ja iskii ja äitiiki tietty. Ja jos vaikka Kuusamosta löytys jotn kivaa kirpputoritavaraa, jota vois ylpeenä esitellä uudella kropalla joka on kokoa 42 :D XL mallin uraa suunnitteles :DSDD

Nyt meni huumoriks.

Ei muuta. Jatketaan tästä...