So Katyalicious...

So Katyalicious...

torstai 17. tammikuuta 2013

I'm back.

Huh.

Olenpas mä ollut ilkeä lukijoitani kohtaan. Ja itseäni.
En oo kirjotellu tänne aikoihin.

Mitäs mulle kuuluu? Oon raatanut hullunlailla, että saan vihdoin oppisopimuksestani paperit.
Ettiny valmiiksi uusia töitä. Ja tietenkin shoppaillut. Paheeni ei oo vieläkään hellittänyt. Siitä
myöhemmin lisää. Nyt vakavampiin aiheisiin.

Ennen joulua tapahtui jotakin, joka oli kyllä jo odotettavissa, mutta silti kamala paikka.
Rakas Bellamme kuoli. 17 mahtavaa vuotta saatiin viettää yhdessä. Kiitos kulta,
kun jaksoit niinkin kauan olla tukena. On kauhea ikävä. Joulun viettäminen tuntui aivan oudolta
ilman sua kotona Kuusamossa. Odotin kokoajan että tulisit viereen kerjäämään kinkkua ja istuisit syliin.
Mutta nyt sun on parempi olla. Itkuhan tässä tulee tätä kirjotellessa. Nähdään taas rakas.




Muuten joulu ja loma meni ihan hyvin. Sydänsuruja on mahtunut lyhyeen aikaan taas ihan liikaa,
mutta mikä ei tapa vahvistaa. Vaikka se ei koskaan siltä tunnu. Mä en tajua, miten voin murtua
niin pahasti joka kerta. Toisaalta ihan hyvä, että murrunkin, sillä pääseepä ainakin se tuska sit pintaan,
eikä tuu vainoomaan myöhemmin.

Paljon asioita on vielä selvitettävänä, mutta nyt mä selvitän ensin tän yhden. Tutkinnon. Mä oon tehny
liikaa töitä, eli tää ei saa epäonnistua. Ja miksi epäonnistuis? Oon tehnyt parhaani. Odotan kyllä sitä hetkeä, kun tulee tieto et nyt se on ohi. Tää viikko on ollut näyttöviikko ja ens viikko on kans näyttöviikko. Sitten vielä itsearviointia ja arviointikeskusteluista kun saisin hyväksytyt niin se ois siinä! Nää aamuherätykset
ja 9 tuntiset päivät on vieny musta kyllä kaikki mehut. Kun tuun kotiin tuntuu, ettei jaksais yhtään mitään.

Tänään kuitenkin jaksoin ja hyvä niin. Nettiostokset olivat niin niin mieluiset. Jos nyt ei lasketa sitä, että mun kädet on liian paksut yksiin unelmiin, mutta se nyt on pieni haitta. Nää kengät varsinkin näyttää miljoona kertaa paremmilta luonnossa. Ja nää tanskalaiset unelmat Molly Hollyt on aivan jumalaiset jalassa. Nää maksaa normaalisti sen 100 euroa mut nyt löysin nää YLLÄRIPYLL€ÄRI nelly.fi sivustolta ja -70 % alennuksella....samoin kun nää Jeffrey Campbellin upeudet kans. Kuvat ei tee oikeutta ei ollenkaan! 

Nyt kun mä tästä parista viikosta selviin niin lupaan ottaa ihan omia kuvia. Kuvat siis lainattu jälleen netinkätköistä ja nellyn sivulta. :)

Ei kait tässä muuta. Olis kiva kuulla mitä teille kuuluu? Ja mitä pidätte? :)


Naaaaaaaaaaaaam zebraaaaaaaa's....zeeeebraaa babyyy!!! Huh miten ihanat jalassa. Kuin pilvissä kävelis.

Mikä ihana lämmin vuori. (lainattu heppo.fi sivulta)

Ihana yllätys oli se että takana oli kuminauha ja nää siis vaan vedettiin jalkaan. Ah kuinka kätevää.

Ja nää aitoa nahkaa olevat kaunokaiset on kans nellystä ja kuvakin lainattu sielt. Nowheren ihanat hanskat.


Just nää ihanat hanskat ..hansikkaat mitkä lie, ei sit mahtunut mun käsiin :DDD Siis käsiin joo, mutta ei käsivarsiin. Että ketuttaa. No mut kai mä täs alan urheileekkin joskus. Varmaan ;) Mut en luovu. Täytyy keksiä joku oma systeemi näihin.

No. Nyt mä kuittaan. Pusuja. Ja lähettäkää mulle voimaa ja rakkautta. Jooko?