So Katyalicious...

So Katyalicious...

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Loppu on aina jonkin uuden alku :)

Ja pitkästä aikaa.

Mä annan sormien naputella vähän fiiliksiä. Ja niitähän on paljon.

Mulla oli perjantaina viimeinen työpäivä. Sinne meni ensimmäinen vuosi ammatissa,
johon oppisopimuksella valmistuin helmikuussa 2013. Toimin siis koulunkäyntiavustajana
ja iltapäiväkerhonohjaajana. Ja täytyy sanoa, että se oli just niin hienoa ku aattelinkin. Mahtavaa huomata, että on oikeassa ammatissa. Jokainen päivä tuntuu tärkeeltä ja ennenkaikkea voi sanoa, että töissä on hauskaa. Siis mikä sen parempaa. Tulee kyl kauhee ikävä lapsia ja työkavereita. Ollut mahtava vuosi takana.

Noh, nyt kuitenkin on edessä kesä työttömyyttä. Oon kuulunut liittoon onneksi tarpeeksi kauan saadakseni liitolta rahaa, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun joudun sitä hakemaan. Jännittää jo valmiiksi, miten vaikeeksi se menee. Asun kuitenkin yksin kolmiossa ( + Lumi)
joten iso osa palkasta menee aina asumiseen. Katotaan nyt miten tää tästä lähtee kulkemaan.

Kesällä ois tarkotus nostaa kuntoa ja sivistää itteensä. Matematiikan opiskelu ois yks henkilökohtainen tavote. Oon suoraansanottuna melkeinpä toivoton matematiikan suhteen, ollu jo nuoresta lähtien ja haluaisin pikkuhiljaa alkaa muuttamaan tilannetta. Tai ainakin yrittää. Aivan varmasti sitä ainakin vähän kehittyy kun yrittää. Uusia töitäkin täytyisi hakea kun vanhassa duunissa jatkaminen on hieman epävarmaa.

Mitäs muuta? Kesällä pääsen vihdoin kotiin Kuusamoon ja tullaan/mennään mun parhaan kaverin Tiian kanssa viettää mun synttäreitä omille kotihuudeille. Katotaan ketä muit bileisiin eksyy vai ollaanko me vaan kahdestaan. Ei siinä, hyvät bileet ne ois silti.

Juhannukseksi, eikä oikeestaan koko kesäksi, mulla oo mitään muita suunnitelmia, mikä tuntuu toisaalta ihan vapauttavalta. Festarit taitaa jäädä haaveeksi ihan rahatilanteen takia. Mutta eipä sitä koskaan tiedä, jos jotain keksii :) Tärkeimpänä tavoitteena ois saada ittensä aamulenkille, ainakin sen 4 kertaa viikossa, sillä nyt en voi laittaa sitäkään asiaa ajanpuutteen syyksi. Pari uutta biisiäkin ois tarkotus väsätä ja toivottavasti myös julkasta. Mulla on tapana alkaa hamstraamaan, ei vaan tavaroita vaan myös mun kappaleita :D Lienee tehny jotn 200 biisiä, joita en oo julkassu. 

Noh mut. Nyt mä pidän tän blogin vähän aktiivisempana ja toivon et tekin osallistutte siihen siten, että kerrotte jos teillä on jotain toivomuksia siitä, mitä tänne länkytän.

Eipäs siinä. Tässäpä pari uutta kuvaa minusta ja elämänkumppanistani Lumista :D <3

Just laitettu hiuksiin värjäävä hoitoaine <3 Ah!

Oottelen unelmien prinssiini <3

Haha!

Lempikuteet!

Lumikin tuli poseeraamaan <3

2 kommenttia:

  1. :D niinhän sinä varmaan olet oma itsesi, tässäki itsekehu tuoksuu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missäs kohtaa se sellainen tuoksuu? :o PS. Toki se on helppoa länkyttää ilman nimeä.

      Poista