"En jaksa tätä peliä enää, missä kokoajan pelätään, milloin tulee menettämään, jotain mikä ei sun koskaan ollutkaan."-Katya
Ihmissuhdepelit. Miks? Miks mun täytyy kattoo tätä puhelinta ja ootella, että sä kirjoittaisit eka. Siksi etten vaikuta liian innokkaalta, että vaikutan siltä, että annan tilaa ja oon itsenäinen ja siisti tyyppi. Fuck it! Mitä menetettävää mulla edes olis? Enhän mä edes tunne sua, ja tää on vaan merkki siitä, että mä haluaisin tutustua suhun.
Mutta: Näinhän tää menee mullakin. Jos joku on aivan liian yli-innokas mun suhteen mä hämmennyn ja alan kyseenalaistaa kokojutun miettien, että miks hemmetis se musta noin paljo tykkää? Eihän sen pitäis? Ehkä se kelaa, että oon paremman näkönen ku oonkaa (se on kattonu mun vuosia vanhoja facebook kuvia, missä oon 20 kiloo laihempi, voi ei) ja mun jutut on yltiöhauskoja. (Phah!)
Oon niin väsyny tuohon ajatusmalliin. Eikö tunteiden pitäis olla just niin vahvoja kuin ne onkin, en mä halua pakottaa niitä pysyy sisällä vaan sen takia, että jos mä nyt osaan toimia tän tilanteen oikein, jos mä voitan tän erän, niin ehkä sä kiinnostut musta.
Helvetistäkö mä tiedän oonko mä edes kiinnostunut susta? Kun sä et anna mulle mahdollisuutta ottaa siitä selvää.
Oon huomannu, että nykyään mun liekki alkaa sammumaan, jos mä en saa mitään otetta ihmisestä. En jaksa tuhlata mun aikaa oottaen, että ehkä se nyt soittais mulle, haluis nähä, tulis käymään, ihan sama. Elämä on aivan liian lyhyt tähän. Se ei tarkoita, ettenkö mä edelleen kelailis niin, mutta säästän nykyään sormiani ja jätän koko jutun sanomatta. Oon sanonut jo aivan liikaa.
Ehkei ne pelit kannatakkaan enää, koska me ollaan jo niin totuttu niihin ja me tunnistetaan ne jo peliksi. Ja siinä vaiheessa se on sit Game Over.
Ja yleensähän selitys sille, miksi ihminen ei vastaa on lyhyt ja simppeli. Ei vaan nappaa. Kuin monesti oot nimittäin jättänyt vastaamatta ihmiselle, joka oikeesti, ja ihan hemmetin paljon, nappaa? Harvoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti